Sigmund Freud ja kokaiini: Ihmelääkkeen houkutus ja varjoisat seuraukset

 

Tällä kertaa sukellamme Sigmund Freudin kiehtovaan ja hieman hätkähdyttävään kokaiinisuhteeseen. Tämä ei ole kuiva historiikki, vaan elävä tarina nuoresta lääkäristä, joka näki valkoisessa jauheessa portin maineeseen – ja kompastui sen petollisiin ansoihin. Psykoanalyysin isänä tunnettu Freud aloitti uransa 1880-luvulla kokaiinin intohimoisena puolestapuhujana, ei unien tulkitsijana. Lähdemme matkalle, jossa tiede, intohimo ja erehdys kietoutuvat yhteen. 😎

Historiallinen näyttämö: Kokaiini valloittaa Euroopan

Kuvittele 1880-luku Wienissä: kaupunki sykkii tieteellistä uteliaisuutta, mutta lääketiede hapuilee vielä pimeässä. Antibiootit ovat kaukainen haave, ja lääkärit etsivät kuumeisesti ihmelääkkeitä masennukseen, uupumukseen ja kipuun. Kokaiini, joka eristettiin kokapensaan lehdistä vuonna 1859 saksalaiskemisti Albert Niemannin toimesta, oli tuore tulokas Euroopassa. Etelä-Amerikan alkuperäiskansat, kuten inkojen jälkeläiset, olivat pureskelleet kokalehtiä vuosisatoja piristeenä, selviytyäkseen Andien ankarista oloista.

Nuori, 28-vuotias neurologi Sigmund Freud törmäsi kokaiiniin saksalaisen armeijalääkärin Theodor Aschenbrandtin artikkelin kautta, jossa ylistettiin aineen kykyä piristää uupuneita sotilaita. Freud haistoi tilaisuutensa: hän tilasi kokaiinia apteekista ja alkoi kokeilla sitä itsellään ja potilaillaan. Tämä oli aikaa, jolloin kokaiini oli laillista ja trendikästä – sitä sekoitettiin viineihin, kuten paavi Leo XIII:nkin puffaamaan Mariani-viiniin. Freud kuitenkin näki kokaiinissa enemmän: hän halusi tuoda sen lääketieteelliseen valokeilaan. Tämä into heijastaa viktoriaanisen ajan naiivia optimismia kemiallisia ihmelääkkeitä kohtaan – ennen kuin riippuvuuden karut kasvot paljastuivat 1900-luvun alussa, osin Yhdysvaltain Harrison Narcotics Actin (1914) myötä.

(Mariani-viini koostui ranskalaisesta viinistä ja kokaiinista. Kokaiini oli peräisin liotetuista kokapensaan lehdistä.)

Freudin keskeinen tuotanto: "Über Coca" ja kokaiinin ylistys

Freudin kokaiinivaihe keskittyy vuosiin 1884–1887, jolloin hän julkaisi viisi artikkelia aiheesta. Helmenä loistaa "Über Coca" (1884), yli 50-sivuinen essee, joka on enemmänkin intohimoinen manifesti kuin akateeminen tutkielma. Freud aloittaa historiallisella katsauksella, kuvaten kokan käyttöä inkojen pyhänä kasvina ja siteeraten 1500-luvun matkailijoiden, kuten Garcilasso de la Vegan, kronikoita. Hän viittaa myös eurooppalaisiin kokeiluihin, kuten Paolo Mantegazzan vuoden 1859 raporttiin, joka ylisti kokaiinia "hygieeniseksi ihmeeksi".

Freud ei tyytynyt historiaan – hän kokeili kokaiinia itse (0,05–0,1 gramman annoksina suun kautta) ja raportoi sen vaikutuksia euforisiksi: se kohotti mielialaa, lisäsi kestävyyttä ja poisti nälän ilman sivuvaikutuksia. "Se muuttaa alakulon iloksi ja uupumuksen voimaksi", hän kirjoitti morsiamelleen Martha Bernaysille vuonna 1884. Freud ehdotti kokaiinia masennuksen, ruoansulatushäiriöiden, astman, syfiliksen ja jopa alkoholi- ja morfiiniriippuvuuden hoitoon, erityisesti morfiinivieroituksessa.

Myöhemmissä artikkeleissaan, kuten "Beitrag zur Kenntniss der Cocainwirkung" (1885), Freud syvensi analyysiaan, mutta alkoi tunnustaa riskejä, kuten yliannostuksen aiheuttaman myrkytyksen. Hän myös kommentoi kokaiinin käyttöä paikallispuudutteena, vaikka kunnia silmäkirurgian anestesialöydöstä meni hänen kollegalleen Carl Kollerille. Viimeinen kokaiiniartikkeli vuodelta 1887 varoitti aineen vaaroista, mutta Freud ei koskaan täysin perunut alkuperäisiä ylistyksiään. Nämä tekstit, koottuina myöhemmin Cocaine Papers -kokoelmaan, paljastavat nuoren Freudin kunnianhimon: hän haaveili kokaiinin tuovan hänelle tieteellistä gloriaa, ehkä jopa Nobelin.

Tieteellinen tarkastelu: Ihmeestä myrkkyyn

Freudin väitteet olivat aikansa lapsia – osin oikeita, mutta vaarallisen optimistisia. Kokaiini stimuloi keskushermostoa estämällä dopamiinin takaisinottoa, selittäen euforian ja energian nousun. Se toimii myös paikallispuudutteena, kuten Freud huomasi, ja sitä yhä käytetään aika ajoin lääketieteessä (esim. nenäleikkauksissa). Kuitenkin Freud aliarvioi riippuvuuden riskit, väittäen aineen "vaarattomaksi". Tämä osoittautui traagiseksi virheeksi: hänen ystävänsä Ernst von Fleischl-Marxow kuoli vuonna 1891 kokaiiniriippuvuuteen, jota Freud oli "hoitanut" morfiinivieroituksessa. Moderni tiede kertoo kokaiinin aiheuttavan mm. psyykkistä riippuvuutta, sydänongelmia ja psykooseja.

Freudin metodologia oli subjektiivinen: hän testasi ainetta itsellään, mikä oli yleistä mutta ei tieteellisesti vakuuttavaa. Hänen havaintonsa masennuksen hoidosta ennakoivat nykyisiä stimulantteja, kuten Ritalinia, mutta ilman kontrolloituja kokeita ne jäivät anekdooteiksi. Nykyään kokaiini luokitellaan huumeeksi, ja sen hyödyt kalpenevat riskien rinnalla – Freudin "ihmelääke" oli Troijan hevonen.

Filosofinen ulottuvuus: Kokaiini porttina tiedostamattomaan?

Freudin kokaiinivaihe on filosofisesti kiehtova esinäytös hänen psykoanalyysilleen. Hän näki kokaiinissa kemiallisen avaimen mieleen – aineen, joka vapauttaa tukahdutetut energiat ja tuo esiin piilotetun potentiaalin. Tämä resonoi hänen myöhempien teorioidensa kanssa: id, ego ja superego kamppailevat tiedostomattomassa (alitajunnassa), ja aineet kuten kokaiini voivat toimia korvikkeina tukahdutetuille impulsseille tai pakokeinoina eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Freudin oma käyttö (jatkui 1890-luvulle) saattoi lievittää hänen masennustaan, mutta aiheutti nenä- ja sydänvaivoja, jotka rasittivat hänen terveyttään.

Filosofisesti tämä herättää kysymyksen: voiko kemiallinen interventio todella "parantaa" mieltä vai onko se illuusio? Kokaiini ehkä avasi Freudille oven introspektioon, ennakoiden hänen unientulkintaansa. Toisaalta kriitikot näkevät hänen dogmatisminsa: hän sivuutti vastakkaiset todisteet, kuten Kollerin anestesialöydön, keskittyen omaan narratiiviinsa. Tämä heijastaa eksistentialistista teemaa – ihmisen yritys hallita mieltä aineilla kohtaa lopulta kaaoksen.

Henkilökohtaiset ja historialliset seuraukset

Freudin kokaiiniseikkailu ei ollut harmiton. Hän käytti ainetta masennukseen ja työsuoritukseen, ylistäen sitä rakkauskirjeissään Marthalle. Fleischl-Marxowin kuolema oli kuitenkin kova isku, ja Freud kantoi syyllisyyttä, lopettaen lopulta aineen julkisen ylistyksen. Historiallisesti hänen kirjoituksensa lisäsivät kokaiinin suosiota, mutta myös sen väärinkäyttöä, kunnes aine kriminalisoitiin 1900-luvun alussa. Freudin nimi liitettiin varoitustarinoihin.

Silti tämä vaihe muokkasi häntä: se opetti mielen monimutkaisuuden ja siirsi hänen fokuksensa kemiallisista ratkaisuista psykologisiin. Ilman kokaiinikatastrofia psykoanalyysi ei ehkä olisi syntynyt sellaisenaan.

Lopuksi: Perintö valon ja varjon rajalla

Freudin kokaiinituotanto on tarina nuoruuden innosta, joka törmää karuun todellisuuteen. Tieteellisesti edistyksellinen mutta virheellinen, historiallisesti aikakautensa tutka ja filosofisesti portti mielen mysteereihin, se muistuttaa ihmelääkkeiden petollisuudesta. Freud siirtyi psykoanalyysiin, mutta kokaiini jätti jälkensä – opetuksena, että totuus löytyy usein erehdyksen kautta. 

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Kokaiinin viihdekäyttö ja aivoverenkiertohäiriöt – toksikologia, riskit ja haittojen vähentäminen