Maailman ensimmäinen tekokohtu – kuin scifiä mutta totta

 

Kuvittele pimeä high-tech tutkimuslabra Philadelphiassa. Keskellä huonetta loistaa lämmin, kultainen valo. Sen sisällä kelluu jättimäinen, läpinäkyvä muovipussi – kuin valtava, nestetäytteinen ilmapallo. Sisällä makaa pieni lammas, vasta 105 päivää vanha, karvaton ja läpikuultava iho lähes hohtaa.

Sen ripsien alta pilkistää mustat helmet, silmät ovat jo auenneet. Napanuora kulkee ohuen letkun läpi pussin ulkopuolelle pieneen, hiljaisena sykkivään koneeseen, joka jäljittelee äidin sydäntä. Neste on kirkasta mutta hieman sameaa, kuin lämmin merivesi auringonvalossa. Pienet kuplat nousevat hitaasti pintaan joka kerta kun lammas liikauttaa jalkaansa tai nykäisee päätään unissaan.

Neljän viikon ajan tämä outo akvaario on ollut sen koko maailma.

Yhtäkkiä villaa alkaa puskea – ensin ohut hento nukka poskilla, sitten tiheämmin selässä. Keuhkot täyttyvät nesteellä, mutta ne kehittyvät asianmukaisesti, valmiina ensimmäiseen hengenvetoon ulkomaailmassa. Aivot kasvavat, sormet ojentuvat, korvat kääntyvät ääntä kohti. Kaikki tapahtuu juuri niin kuin luonto on suunnitellut – vain ilman äidin vatsaa.

Kun neljä viikkoa on kulunut, tutkijat avaavat pussin. Ensimmäinen hengitys. Ensimmäinen mekastus. Pieni lammas, joka olisi kuollut tunneissa normaalissa tehohoidossa, seisoo nyt omilla jaloillaan ja tuijottaa maailmaa uteliaina mustilla silmillään.

Tämä on Biobag. Tämä on tulevaisuus.

Jonain päivänä samassa kultaisessa valossa kelluu ehkä ihmisvauva – niin pieni, että mahtuisi kahvikuppiin – mutta saa kasvaa rauhassa, suojassa, kunnes on valmis tapaamaan äidin kasvot.

Pelottavaa? Ehkä hieman.  Innovatiivista? Todellakin.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

PS. Miksi juuri lampaat? Koska niiden kehitys vastaa ihmistä kriittisellä hetkellä, jolloin ennenaikaisuus on vaarallisinta. Nykyään 23-viikkoinen vauva selviää vain noin puolessa tapauksista – ja selviytyjistä moni saa elinikäisiä vammoja.