Chilin maailman valloitus: Miten pieni punainen marja muutti maailman – ja miksi me yhä himoitsemme poltetta (Osa III)

 

Hyvä herrasväki, nyt hyppäämme suoraan chilimaailman syvään päätyyn. Alkuun kertaus: synnymme siis tulisen ruoan vastustajina. Se, että myöhemmin opimme rakastamaan sitä, on yksi hienoimmista esimerkeistä siitä, miten aivomme pystyvät kääntämään kivun nautinnoksi – kunhan annamme niille aikaa ja toistoa.

Mutta entä kun aika ja toisto eivät enää riitä? Kun tavallinen polte tuntuu liian tuhnulta, kun endorfiini & dopamiini -vuoristorata tarvitsee entistä jyrkempiä mäkiä? Silloin astutaan chilin pimeään puoleen – sinne, missä viaton masokismi muuttuu itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. 😶

Ihmiskunnalla on kummallinen taipumus poltella kynttilää molemmista päistä – tarkoitan tällä sitä, että kaikkien ihmiskunnan keksimien nautintoaineiden pitkäaikaisessa käytössä raja sosiaalisesti hyväksyttävän viihdekäytön ja puhdasverisen väärinkäytön välillä hämärtyy päivä päivältä. Monet ovat nähtävästi omaksuneet syvyyspsykologi Carl Jungin mystisen tokaisun liian kirjaimellisesti:

”Ei puu, sanotaan, voi kasvaa taivaaseen, elleivät sen juuret ulotu alas helvettiin.” 😎

Se oli suora lainaus Jungin teoksesta Aion – Beiträge zur Symbolik des Selbst (1951). Anyways, tervetuloa chilin väärinkäyttäjien maailmaan.

Siellä istuu mies, joka asettaa eteensä neljä Ghost Pepperiä (yli miljoona Scoville-yksikköä per pala) ja nielee ne kokonaisina kilpailussa. Kaksi tuntia myöhemmin vatsa paisuu kuin ilmapallo. Kipu on niin raaka, että hän luulee sisuskalujensa repeävän. Sairaalaan. Diagnoosi: vakava limakalvon tulehdus ja suoliston turvotus. Keho huusi “lopeta”, mutta aivot olivat jo vuosia opettaneet rakastamaan kipua.

Toinen tarina: Carolina Reaper -haaste. Yksi purema. Hetken päästä päätä särkee kuin salamaniskusta – thunderclap headache. Aivojen verisuonet supistuvat rajusti, ja oireet muistuttavat aivohalvausta. Syynä ei ole mikään mystinen tauti, vaan kapsaisiini laukaisee TRPV1-reseptorit niin kovaa, että aivot luulevat koko kehon olevan liekeissä.

Nämä eivät ole harvinaisia yksittäistapauksia. Maailmalla on kasvava joukko “chili heads” -yhteisöjä, joissa mitataan Scoville-tasoja kuin dopingarvoja. He käyttävät chiliä kipuhuumeena, jonka annosta pitää jatkuvasti nostaa, jotta saa saman kiksin.

Miksi he tekevät niin? Koska aivot oppivat liian hyvin. Kun tavallinen polte ei enää laukaise riittävästi endorfiinejä ja dopamiinia, keho vaatii vahvempaa annosta. Se on samanlainen toleranssin kehittyminen kuin nikotiinilla tai kofeiinilla – vain kivuliaampi versio.

Ja kun kipu muuttuu tavaksi, raja turvallisen ja vaarallisen välillä voi hämärtyä pahan päiväisesti. Vatsavaivat, ruokatorven tulehdukset, jopa sydän- ja verisuonireaktiot alkavat kuulua arkeen.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)