Psykopaatin hauska kauhutarina – miksi se on vaarallinen signaali terapiassa

 

Oletko koskaan kuunnellut syvän päädyn väkivaltarikollista kertomassa teoistaan niin charmantisti ja nokkelasti, että huomaat pian itsekin hymyileväsi? Se ei ole sattumaa. Se on klassinen psykopatian piirre: glibness ja superficial charm – kyky muuttaa brutaali väkivalta viihdyttäväksi, lähes stand-up-tyyliseksi tarinaksi.

Oikeuspsykiatri Hannu Lauermanin esimerkissä konepistoolikeikkoja kerrottiin niin värikkäästi, että terapeutti joutui muistuttamaan itseään: “Hetki, tää ei oo hauskaa – tää on oikeasti karmeaa.” (Ylilääkäri: Tämä tekee ihmisestä pahan - Hannu Lauerma). Tämä ilmiö toistuu kulttuurista toiseen, koska se on psykopatian ytimessä.

Mitä tämä tarkoittaa väkivaltarikollisten psykoterapiassa? Erityisesti sitä, että psykopaatit voivat manipuloida terapeutin tai psykiatrin selvästi helpommin kuin yleisesti ajatellaan. Vaikka luotettavia tilastoja ei ole, kliininen kokemus osoittaa, että charmikas tarinankerronta imaisee kuulijan mukaansa ennen kuin tämä ehtii tajuta uhrien kärsimysten minimointia tai sivuuttamista.

Miksi tämä on vaarallinen signaali?

Charmikas kerronta korreloi korkeaan PCL-R-pisteeseen (Psychopathy Check List – Revised, erityisesti interpersonal/affective -osio). Se ennustaa suurempaa uusintarikollisuuden ja väkivaltariskin todennäköisyyttä. Terapeutin "hyvä fiilis" ja nopea rapport voivat olla juuri manipulaation merkki – ei aitoa yhteistyötä. Tuloksena voi olla, että terapeutti tai psykiatri alkaa tahattomasti minimoida tekoja ja/tai yliarvioida potilaan motivaatiota muutokseen.

Tämä on vastatranferenssi-ilmiön ydin: potilas herättää terapeutissa tunteita (naurua, ihailua, jopa "tää on sittenkin aika cooli tyyppi" -fiilistä), jotka voivat häiritä olennaisella tavalla objektiivista arviointia. Tutkimuksissa antisosiaalisen persoonallisuushäiriön (ASPD) potilaat herättävät terapeuteissa usein tunteita hallitsemisesta, manipuloinnista tai moraalisesta närkästyksestä – mutta charmikas alku voi peittää tämän.

Täten signaali pitää tunnistaa heti alkumetreillä – mielellään ensimmäisen terapiaistunnon alkupuolella, esitutkintaviranomaisten osalta ensimmäisessä kuulustelussa. Jos vakavaa väkivaltaa kuvaava tarina on liian viihdyttävä, värikäs tai "elokuvamainen", pysähdy. Kysy itseltäsi: "Miksi mä hymyilen? Minimoidaanko tässä uhrin kärsimyksiä?"

Ei ole syytä edes uneksia "syvällisestä tunneyhteydestä", sillä psykopaateilla affektiivinen empatia on usein minimaalista. Voit kokeilla esim. nurinpäin käännettyä tarinankerrontaa: "Kerro sama juttu uhrin näkökulmasta”.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)