The Breakfast of Champions

 

Hyvä herrasväki, hegeliläisessä dialektiikassa historia etenee teesin, antiteesin ja synteesin kautta – ja sama koskee ilmeisesti myös aamiaismuroja. 

Teesi: keto-karnivorejengin pyhä viha. Cheerios edustaa heille kaikkea sitä, mitä ihminen ei saisi koskaan suuhunsa laittaa – ultraprosessoitua hiilarimoskaa, jonka ainesosaluettelo muistuttaa lähinnä kemian oppikirjaa.

Antiteesi: ystävättäreni keittiön kaapissa lojuva Cheerios-paketti, johon osoitin kysyvästi sormella. 😁 ”No on siinä täysjyvää…” 😏 kuului vastaus, ja siinä se oli – se lievä moraalinen lievennys, joka tekee "puhtaasta" täysjyväversiosta hieman paremman kuin Cheerios-tuoteperheen todelliset mafiosot. Niillä on kovat piipussa: tähtitieteellinen määrä sokeria ja siirappia plus tusina aromeja ja värejä.

Minä, utelias empiristi, päätin testata väitteen kokeellisesti. Hieman täysmaitoa, yksi puraisu. Rouske. Ja yhtäkkiä The Breakfast of Champions oli nähnyt päivänvalon. 😎

Mutta kuten aina, markkinat eivät nuku. S-ryhmän hinta-laatusuhdehäirikkö, Coop, on vastikään heittänyt eetteriin oman versionsa: Hoops. Cheerios-kopio par excellence, käytännössä yhtä hyvä kuin alkuperäinen, mutta selvästi halvempi. Ja tässä me olemme. Kaikki ne ketoheput, jotka ovat vuosikausia maalanneet Cheeriosin demoniseksi arkkityypiksi, joutuvat nyt todistamaan, miten kapitalismi hymyilee ja tarjoaa Vol 2.0 selvästi paremmalla hinta-laatusuhteella.

Mutta mistä tämä kaikki todella kertoo? Ei pelkästään siitä, että Big Food on nerokas. Se kertoo jostain syvemmästä, jostain aistejamme manipuloivasta voimasta, jota kukaan ei halua myöntää ääneen. Nimittäin äänestä.

Kyllä, juuri siitä rouskeesta, siitä kuivasta, terävästä, korkean taajuuden ”crack”-äänestä, joka syntyy, kun hampaat uppoavat jyväiseen kaurarenkaaseen. Oxfordin professori Charles Spence, multisensorisen aistihavainnon guru, on tehnyt tästä tieteellistä taidetta. Hänen kuuluisa Pringles-kokeensa osoitti karmealla tarkkuudella, että kun purennan ääntä vahvistettiin kuulokkeissa tai korostettiin sen korkeita taajuuksia (yli 2 kHz), koehenkilöt arvioivat saman siivun jopa 15 % rapeammaksi ja tuoreemmaksi – vaikka siivut olivat identtisiä. Ääni ei ollut pelkkä sivutuote. Se oli osa makua. Se oli makua.

Big Food tietää tämän paremmin kuin kukaan. Siksi sipsipussit rahisevat kuin vanha pergamentti. Siksi murojen rakenne suunnitellaan niin, että jokainen puraisu tuottaa juuri sen oikean akustisen spektrin – ei liian pehmeä, ei liian kova, vaan juuri se kultainen keskitie, joka aktivoi aivojemme palkitsemisjärjestelmän kuin Pavlovin koiran kello. Spence ja kollegat ovat osoittaneet, että ääni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti nautintoon: se korostaa umamia, vaimentaa makeutta ja ohjaa kulutuskäyttäytymistämme tiedostamattomasti.

Me luulemme maistavamme vapaasti, mutta aistimme ovat jo ennalta muotoiltu. Hegel olisi ehkä nähnyt tässä dialektisen liikehdinnän: puhtauden teesi (karni/keto), houkutuksen antiteesi (Hoops) ja lopulta synteesi. Olkoonkin, että synteesin lopputuloksesta ei ole vielä mitään hajua.

Anyways, kun luulet jo nähneesi kaiken, pakkaus tarjoaa vielä viimeisen filosofisen käänteen: Hoops kantaa ylpeästi Sydänmerkkiä. Kyllä, juuri sitä (epä)virallista sinettiä, joka vakuuttaa, että tämä täysjyvähiilarimoska on nyt ravitsemuksellisesti ”parempi valinta”.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)