Välitöntä vaaraa vai vihreää armahdusta? HS:n intersektionaalinen puolustus ei kestä UKO:n happotestiä

 

Hyvä herrasväki, voitte nousta seisomaan. 😎 Universumin Korkein Oikeus (UKO), puheenjohtajanaan Kant II, on palannut antamaan lopullisen ex cathedra -tuomion Elokapina vs. Poliisi -jupakassa.

Aiemmassa postauksessani nostin esiin Helsingin käräjäoikeuden vapauttavan tuomion Elokapinan niskoittelusyytteissä ja käräjänotaari Siiri Sinnemäen (Anni Sinnemäen tyttären) roolin. Perheellinen vihreä tausta luo jo ulkoisen epäilyksen ennakkoasenteesta poliittisesti latautuneessa ympäristöaktivismijutussa – ja suomalaisessa oikeuskäytännössä ulkoinen vaikutelma riittää jääväämiseen. 

Nyt HS:n toimittaja Susanna Reinboth yrittää maalata päätöksen "aiemman linjan mukaiseksi" ja sitä myötä poliisin virheeksi. Kyseessä on intersektionaalisten feministien käyttämä sofistinen silmänkääntötemppu: aktivistit uhrina, poliisi sortajana, laki työkaluna "rakenteellisen" vallan purkamiseen. Law & Order -näkökulmasta tämä on oikeuslaitoksen uskottavuuden rapauttamista.

Lain ydin: 21 § ja "välitön vaara"

Kokoontumislaki 530/1999, 21 §:

”Yleisen kokouksen puheenjohtajan tai järjestäjän on keskeytettävä kokous tai määrättävä se päättymään, jos kokouksen jatkamisesta aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle, omaisuudelle tai ympäristölle.

Päällystöön kuuluvalla poliisilla on oikeus keskeyttää yleinen kokous tai määrätä se päättymään, jolleivät muut toimenpiteet ole osoittautuneet riittäviksi, 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa sekä silloin, kun yleistä kokousta järjestettäessä muutoin toimitaan olennaisesti lainvastaisesti.”

Tuomio ja HS:n puolustelu nojaavat kahteen pahviseen pilariin: 

1. "Ei edes väitetty aiheuttaneen välitöntä vaaraa." 

2. Poliisi ei kokeillut lievempiä keinoja (esim. siirto Kansalaistorille) riittävästi – vain puoli tuntia odotettiin ennen poistumiskäskyä.

Tässä mennään metsään – ja ihan huolella

Ensinnäkin: Laki puhuu ”välittömästä vaarasta”, ei "haitasta" tai "häiriöstä". Välitön vaara tarkoittaa konkreettista riskiä hengelle, terveydelle tai omaisuudelle (esim. ambulanssin viivästyminen, onnettomuusketju ruuhkassa, palo- tai pelastusajoneuvojen estyminen). Mannerheimintien sulku toukokuussa 2025 ei ollut pelkkä "autojono" – se oli tahallinen, pitkäkestoinen valtaväylän blokkaus. Se aiheuttaa väistämättä välitöntä vaaraa kaupunkilaisten turvallisuudelle. HS:n "ei edes väitetty" on olkiukko: poliisi ei tarvitse erikseen "väittää vaaraa", kun tosiseikat (ruuhka pääväylällä) puhuvat puolestaan. Esityöt (HE 145/1998 vp) korostavat, että kokoontumisvapaus ei ole absoluuttinen – se väistyy, kun muut perusoikeudet (liikkumisvapaus, henki ja terveys, elinkeinonharjoittaminen) ovat uhattuina.

Toiseksi: 20 § antaa poliisille nimenomaisen oikeuden antaa määräyksiä liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi. Juuri sitä poistumiskäsky oli. Muut toimenpiteet (siirtäminen ym.) eivät tarkoita, että poliisilla on velvollisuus neuvotella aktivistien kanssa paremmasta PR-sijainnista tai odottaa kunnes kaupunki halvaantuu. Esityöt (HE 145/1998, s. 31–33 ja hallintovaliokunnan lausunnot) painottavat proportionaalisuutta ja ensisijaisuutta: poliisi ohjaa ensin (20 §), mutta jos käskyä uhmataan ja häiriö on olennainen, 21 § astuu kuvaan. Tahallinen tien sulkeminen on jo itsessään olennaisesti lainvastaista – se rikkoo tieliikennelakia plus poliisin 20 §:n määräystä. Elokapinan strategia on nimenomaan lain rikkomista näkyvyyden vuoksi. Tuomio kääntää tämän päälaelleen: lainrikkojat palkitaan, koska näennäisen hyveellinen viesti on mukamas tärkeämpää kuin lain noudattaminen.

Kolmanneksi: "Aiempi linja" on ongelma, ei ratkaisu. Kymmenet Elokapina-tuomiot ovat luoneet de facto -immuniteetin tietyille aktivismistrategioille. Se ei ole "oikeusvaltion vahvistamista" vaan kahden kerroksen väkeä: tavallinen autoilija tai yrittäjä kärsii, aktivisti saa vapautuksen.

Law & Order -vaatimus: Laki on kaikille sama

HS:n "tutkiva" kulma on tyypillistä intersektionaalista journalismia: aktivistit nähdään sorrettuina sankareina, poliisi ja "järjestelmä" sortajina. Todellisuudessa kyse on siitä, saako pieni ideologinen ryhmä pitää puolta Helsinkiä panttivankina ilmastokampanjoinnin vuoksi. Law & Order -periaate on yksinkertainen: 

- Lait on tehty suojelemaan kaikkia, ei mahdollistamaan narsismia polttoaineenaan käyttäviä performatiivisia häiriöitä. 

- Poliisilla on velvollisuus pitää kadut auki – se on 20 §:n ydin. 

- Tuomioistuinten tehtävä on soveltaa lakia neutraalisti, ei "ymmärtää" aktivistien motiiveja tai "tasapainottaa" ilmastoahdistusta ruuhkavaaran kanssa. 

Siiri Sinnemäen tausta (vihreän ministerin tytär, perheellinen aktivismiperintö) ei tee hänestä automaattisesti puolueellista – mutta se voida luoda perustellun epäilyksen ulkopuolisen silmissä. Oikeusvaltiossa se riittää. Jos sama tuomari olisi vapauttanut vaikkapa perussuomalaisten tai maahanmuuttokriittisten mielenosoittajia identtisessä blokkauksessa, mediahuuto olisi toinen. Kaksoisstandardit syövät legitimiteettiä.

Lopuksi

HS yrittää normalisoida päätöksen "linjana". Se on linja kohti anarkiaa, jossa tietyt ideologiat saavat lain ulkopuolisen statuksen. Esityöt, 20–21 § ja perustuslain tasapainovaatimus eivät tue tällaista tulkintaa – ne vaativat poliisilta ripeää toimintaa ja tuomioistuimilta lain tiukkaa soveltamista. Välitön vaara ei ole vain "joku kuolee nyt" -kynnys; se on myös vakava, tahallinen häiriö, joka vaarantaa julkisen järjestyksen ja turvallisuuden.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)