Kun kvanttifysiikka rikkoo koherenssin – pragmatismin voitto? (ft. kvanttiselviytymisteesi)

 

Kirjoittaessani pragmatistisesta totuusteoriasta esimerkkinä kvanttifysiikkaa, nousi mieleen kiinnostava jännite.

Kvanttifysiikka on epäilemättä yksi menestyneimmistä teorioista koskaan. Se ennustaa ilmiöitä äärimmäisen tarkasti ja mahdollistaa teknologiat, joita käytämme päivittäin (transistorit, laserit, GPS, kvanttilaskenta jne.). Silti se on täysin käsittämätön arkijärjellemme: superpositio, entanglement ja mittauksen ongelma eivät sovi millään tavalla klassiseen, koherenttiin maailmankuvaamme, jossa esineet ovat joko yhdessä paikassa tai toisessa, ja havainto ei vaikuta todellisuuteen.

Tämä on suuri ongelma totuuden koherenssiteorialle. Jos totuus olisi sisäistä johdonmukaisuutta uskomusverkostomme kanssa, kvanttifysiikan pitäisi olla ”epätosi” tai ainakin hyvin heikko, koska se rikkoo pahanpäiväisesti arkimaailmamme narratiivisia kehikoita. Se ei sovi saumattomasti muuhun kokonaisuuteemme – päinvastoin, se pakottaa meidät elämään kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa.

Pragmatismi sen sijaan selittää tilanteen täydellisesti. Totuus mitataan toimivuudella. Kvanttiteoria on totta juuri siksi, että se toimii – vaikka se olisi ristiriidassa intuitiomme ja koherenssivaatimuksemme kanssa. Tulos ratkaisee, ei se, sopiiko teoria mukavasti maailmankuvaamme.

Tämä esimerkki paljastaa villtävän syvän eron teorioiden välillä:

- Totuuden koherenssiteoria priorisoi sisäistä harmoniaa ja johdonmukaisuutta. Se suosii teorioita, jotka tuntuvat ”loogisilta” ja sopivilta.

- Pragmatistinen totuusteoria priorisoi käytännön menestystä. Se hyväksyy teorioita, jotka ovat outoja tai jopa järjenvastaisia, kunhan ne tuottavat tulosta.

Kvanttimekaniikka on eräänlainen "filosofinen koe", joka näyttäisi osoittavan vastaansanomattomasti: ihmismieli ei ole rakennettu totuuden ymmärtämiseen, vaan selviytymiseen (kvanttiselviytymisteesi by Kant II 😎). Joskus tehokkain totuus on sellainen, joka ei sovi päähämme – mutta toimii silti. Järjenvastaisen kvanttiteknologian voittokulku tukee vahvasti teesiäni. 

Kvanttimekaniikka ikään kuin operoi tyystin toisessa todellisuuden ulottuvuudessa. Sen sijaan meidän ”todellisuudessa” mikään olio ei voi olla samaan aikaan kahdessa paikassa, eikä muitakaan kvanttijekkuja hyväksytä järjen viitekehyksessä. Niitä ei siis ymmärretä. Tästä huolimatta ihmiskunta on valjastanut kvanttiteorian todella tehokkaaseen hyötykäyttöön lähes kaikilla aloilla. Jo pelkästään tämä pragmaattinen tosiasia tukee vahvasti kvanttiselviytymisteesiäni. 

Anyways, tämä ei tee pragmatismista ainoaa ”oikeaa” teoriaa, mutta se tekee siitä poikkeuksellisen resilientin. Se selviää monista tilanteista, joissa muut totuusteoriat usein kompuroivat.

Ja tärkeä pointti vielä loppuun: "Ihmislogiikalla" ei ole minkäänlaista toimivaltaa rajoittaa luonnonilmiöitä – luonto voi hyvinkin toimia "yliloogisesti". Ja nimeomaan kvanttimekaniikka on "ihmislogiikan" mukaan epäloogista. Huolimatta kvanttiteoriaan liittyviin perustavanlaatuisiin mysteereihin, nerokkaat ja jatkuvasti uteliaat tiedemiehet rupesivat selvittämään asiaa ja tulivat lopulta johtopäätökseen: "Me ei ymmärretä tätä, mutta ilmiöt toistuvat kokeissa... eiköhän tästä voisi olla jotain hyötyä." Tämä tukee vahvasti pragmatistista totuusteoriaa. 

Ja on syytä muistaa: Luontoäiti toimii niin kuin terve, jättikokoinen gorilla ihanneolosuhteissa: se menee ihan sinne, minne se haluaa. Se ei siis tarvitse ulkoista validointia ”ihmislogiikasta”.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)