Tiiseri: Lähteekö sekä Hegeliltä että Marxililta jalat alta? (ft. hegeliläinen oireyhtymä)

 

”Croce toisti sen mitä Hegel itse uskoi; että tämän saksalaisen idealistin ankaralla upeudella veistetyssä ajatusrakennelmassa aikaisempi filosofia sekä kiteytyy että kulminoituu. Hän uskoi kaikkien aikaisempien filosofioiden olevan erillisteemoja yhden suuren filosofian historiassa – jonka hän, Hegel, nyt oli tavoittanut ja ilmaissut.” – Esa Saarinen

Kuten tunnettua, Marx nappasi Hegeliltä dialektiikan ja käänsi sen päälaelleen. Tämä on ihan Alepa®-kesäharkkojen peruskauraa. En rupea sitä täten tässä toistamaan, vaan katso joku perusteksti, ok? Ja tämä.

Mutta mennäänpä illan superkikkeriin. Edellä mainittu tietysti tarkoittaa, että molemmat lepäävät Hegelin dialektiikan perustuksilla. Eli ne joko seisovat tai kaatuvat yhdessä. Jos Hegeliltä lähtee jalat alta, silloin lähtee samalla myös Marxilta. 

Tässä radikaali isku suoraan Hegelin kolossaalisen järjestelmän metafyysiseen ytimeen:

Sen sijaan että dialektiikka olisi historian moottori ja totuuden paljastaja, se näyttäytyy psykologis-kulttuurisena ilmiönä – eräänlaisena älyllisenä ylimielisyytenä, jolla älymystö selittää (ja oikeuttaa) oman aikakautensa dekadenssia, valtapelejä ja sisäisiä ristiriitoja. Se on loistava tarina, jolla voi tehdä itsestään historian etujoukon, vaikka todellisuudessa ollaan vain myöhäisen sivilisaation oire.

Hegelin järjestelmä oli nerokas 1800-luvun saksalaiseen idealismiin sopiva rakennelma – se antoi Napoleonin aikakauden myllerrykselle kosmisen merkityksen. Mutta jos dialektiikka on vain oire, koko systeemi menettää universaalin statuksensa. Se muuttuu pelkäksi ajankuvan oireilevaksi kuvaukseksi.

Kyllä, oire. Tämä radikaali ajatus kantaa nimeä hegeliläinen oireyhtymä. Palaan asiaan. Hegelin massiivinen järjestelmä natisee liitoksistaan. 😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)