Raskaansarjan metafysiikka®: Syyllistyykö Heidegger kehämääritelmään? (Osa I)

 

Heideggerin Nietzsche II -teoksen metafyysisessä suossa – erityisesti sen ”pahamaineisessa” loppuosassa – vastaan tulee väistämättä se kohta, jossa hän vetää johtopäätöksensä: länsimaisen metafysiikan jumalakäsityksen looginen päätepiste on puhdas kausaalisuus.

On tärkeä tehdä heti alkuun erottelu: Heidegger ei väitä, että teologit itse määrittelisivät Jumalan tällä tavoin. Hän väittää, että ontoteologisen tradition sisäinen logiikka – siirtymä causa primasta ens causansin kautta causa suihin – pakottaa tulkinnan, jossa Jumalasta tulee viime kädessä pelkkä syy-seurausfunktio. Tämä on Heideggerin oma tulkinnallinen johtopäätös, ei teistinen itsemäärittely.

Syyllistyykö Heidegger tässä alkeelliseen argumentaatiovirheeseen, nimeltään kehämääritelmä? Määrittelyketju näyttää ensi silmäyksellä ilmeisen kehämäiseltä – circulus in definiendo. Kausaalisuuden käsite ammennetaan maailmallisesta syy-seuraussuhteesta, absolutistetaan ja sillä ”selitetään” Jumala. Samalla Jumala ”selittää” kausaalisuuden. Kehä sulkeutuu: Jumala on se, mikä aiheuttaa kaiken, koska hän on puhdasta aiheuttamista.

Meidän täytyy – ainakin kokeeksi – olettaa, että Heideggerin tasoinen suurfilosofi on sen verran teräväpäinen, ettei hän helpolla syyllisty alkeelliseen argumentaatiovirheeseen. Hän jopa itse käyttää termiä ”kehämääritelmä” toisen aiheen tiimoilta Nietzsche I -niteessä. Eli otsikossa on hieman ”klikkausta” mukana – Heidegger näyttäisi sanovan, että tämä kehä on diagnoosi (länsimaisen) metafysiikan perustavanlaatuisesta valuviasta. Heideggerin puheita ei siis nähtävästi tässä olla kumoamassa.

Anyways, seuraavassa osassa pureudumme syvemmälle metafyysiseen hetteikköön. Ja rohkenen väittää, että viimeistään Osa III:n kohdalla lukijalta lyödään jalat alta.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Sivistysfilisteri vai sivistysfilistealainen? Lyhyt huomio Nietzsche-suomennoksesta