Kun kaikki todisteet näyttävät tukevan virheellistä teoriaa – Osa II: Opioidikriisi

 

1990-luvun lopulla amerikkalaiset lääkärijärjestöt ja lääkeyhtiöt julistivat yksissä tuumin:

“Kipu on viides vitaalielintoiminto. Sitä pitää hoitaa yhtä aggressiivisesti kuin verenpainetta tai pulssia.”

Reseptiblokki aukesi. OxyContin, Vicodin, fentanyyli – mitä tahansa, kunhan potilas ei tunne kipua.

Tulokset olivat kiistattomat: 

- Annoksen nosto → potilas raportoi vähemmän kipua 

- Uusi annoksen nosto → potilas raportoi taas vähemmän kipua 

- Toista miljoona kertaa.

Evidenssi näytti olevan pomminvarmaa. Sairaaloiden laatuindikaattorit, potilastyytyväisyyskyselyt, lääkäreiden bonusjärjestelmät – kaikki palkitsivat matalampia kipulukemia.

Ja silti koko hoitokäytäntö oli katastrofaalisen väärä.

Miksi?

Koska kukaan ei ollut vielä osannut kontrolloida lääkkeen itsensä aiheuttamaa piilomuuttujaa: opioidien aiheuttamaa hyperalgesiaa. Mitä pidempään ja suuremmilla annoksilla opioideja käytettiin, sitä herkemmäksi potilaan kipujärjestelmä muuttui. Lääke, joka aluksi lievitti kipua, alkoi lopulta pahentaa sitä – mutta koska annosta vain nostettiin lisää, kukaan ei huomannut syy-seuraussuhdetta.

Vuosien 2016–2018 jälkeen CDC, FDA ja lopulta koko lääketieteellinen yhteisö myönsi: olemme määränneet vuosikymmenet lääkettä, joka pitkällä aikavälillä tekee potilaista vain sairaampia.

Yli puoli miljoonaa kuollutta Yhdysvalloissa. 

Miljoonia elämän mittaisia riippuvuuksia.

Kaikki siksi, että emme osanneet mitata ja kontrolloida sitä kaikkein kriittisintä muuttujaa – itse lääkkeen aiheuttamaa herkistymistä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Kun kaikki todisteet näyttävät tukevan virheellistä teoriaa