Onko itsetuntoa ylipäätään olemassa? Mannisgiljotiini iskee jälleen

 

Huomenta, hyvä herrasväki. Ylös sieltä sängystä. 😎 Kuuntelin aamusumppia hörppiessä Sovittu tapaaminen: Liisa Keltikangas-Järvinen -haastattelua. Ajattelin tällä kertaa tarttua tähän kiisteltyyn "itsetuntoon", josta kasvatuspsykologiassa jauhetaan yhä innokkaasti.

Osallistuin aikoinaan Jordan Petersonin persoonallisuuspsykologian kurssille, ja siellä asia esitettiin tomerasti ja ilman kompromisseja: Itsetuntoa ei ole olemassa. Piste. Kyseessä ollut mikään yksittäinen provokatiivinen tokaisu, vaan toistuva, perusteltu johtopäätös.

Petersonin mukaan “itsetunto” sellaisena kuin se psykologiassa usein ymmärretään – globaalina, itsenäisenä kokonaisarviona itsestään – ei ole tieteellisesti validi, erillinen käsite. Se on käytännössä täysin selitettävissä Big Five -persoonallisuusmallin kahdella piirteellä: korkealla ekstroversiolla (positiiviset tunteet, energisyys) ja matalalla neuroottisuudella (vähän ahdistusta, itsesyytöksiä ja negatiivista emotionaalisuutta). Kaava on siis yksinkertainen: itsetunto ≈ ekstroversio − neuroottisuus. Mittaa nuo kaksi, saat itsetunnon “ilmaiseksi” ilman ylimääräistä hömppää.

Tämä ei ole pelkkää akateemista niuhottamista. Se haastaa koko 1990–2000-luvun itsetuntobuumin, jossa lapsia ja aikuisia yritettiin kohottaa kehumalla tyhjää – ilman todellisia saavutuksia. Jos itsetunto on vain Big Fiven sivutuote, koko “rakenna itsetunto ensin” -ajattelu kääntyy päälaelleen. Menestys ja taitojen hiominen nostavat itsetuntoa, ei toisinpäin.

Jos sinun elämässäsi on kaikki päin persettä – suhteet sekaisin, talous kaaoksessa, terveys retuperällä, huone/mielentila sotkuinen – miksi sinun pitäisi tuntea itsesi hyväksi? Miksi sinulla ylipäätään pitäisi olla korkea ”itsetunto”? Ajatus romahtaa loogiseen ristiriitaan. 

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Petersonin baaritesti: Näin selvität kymmenessä minuutissa sopiiko alkoholi sinulle