C-vitamiinin ja glukoosin kompetitiivinen kuljetus – klassinen esimerkki shared substrate -kilpailusta

 

Aiemmassa kirjoituksessa C-vitamiini vs. glukoosi -kilpailupointti ei välttämättä tullut selväksi, muttei hätää. Tämä jäätävän viileä pika-analyysi ei nimittäin jätä edes Sustanon 250® -testosteronivalmisteella täytettyjä naarasgorillan palleja huoneenlämpöisiksi. Mennäänpä asiaan. 😎

Askorbiinihappo (C-vitamiini) ja D-glukoosi (veresokeri) ovat rakenteellisesti hyvin samankaltaisia – molemmat ovat polyhydroksyloituja karbonyyliyhdisteitä. Tämän takia ne kilpailevat samoista GLUT-kuljettajista (erityisesti GLUT1, GLUT3 ja GLUT4), jotka edistävät glukoosin sisäänottoa solukalvolla.

Kyseessä on kompetitiivinen inhibitio kuljetusproteiinien tasolla – voit verrata sitä tilanteeseen, jossa kaksi seuruetta yrittää ängetä samaan taksiin. Korkea ekstrasellulaarinen eli solunulkoinen glukoosipitoisuus lisää glukoosin sitoutumista GLUT:in sitoutumistaskuun ja vähentää samalla C-vitamiinin affiniteettia (=”sitoutumisärhäkkyyttä”) ja kuljetusnopeutta. Vmax ei siis muutu, mutta näennäinen Km nousee C-vitamiinille. Tulos on kristallinkirkas: korkea hiilihydraattisaanti → heikentynyt askorbiinihapon sisäänotto soluihin, etenkin insuliinista riippumattomissa kudoksissa (aivot, leukosyytit, endoteeli).

Carnivore/ketogeenisessä tilassa verensokeri ja insuliini ovat hyvin matalalla, glukoosikuorma poistuu ja GLUT-kuljettajat vapautuvat C-vitamiinin käyttöön. Näin sama määrä C-vitamiinia saavuttaa solunsisäisen kohdepaikan tehokkaammin, ja hapetusstressi on kokonaisuutena vähäisempää → C-vitamiinin kulutus antioksidanttitehtäviin vähenee.

Tämä on elegantti esimerkki siitä, miten mikro- ja makroravintoaineiden tarve ei ole lähellekään vakio, vaan riippuu metabolisesta kontekstista.

Hyvä herrasväki, eiköhän tämä aihe ole nyt taputeltu.😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)