Kirja-arvio: Psykologian vallan kumous – Osa II: Psykoanalyysin ongelmallinen tuomio

 

Edellisessä osassa esittelin Psykologian vallan kumous -teoksen ansioita. Nyt on aika pureutua ensimmäiseen kohtaan, joka mielestäni kaipaa rakentavaa kritiikkiä. Tämä ei ole hyökkäys kirjan kokonaisviestiä vastaan, vaan täsmähuomio yhdestä argumentista, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Mennäänpä asiaan. 😎

Harhaanjohtava yksinkertaistus

Teoksessa todetaan seuraavasti:

"Oman sivunsa psykologian historiankirjoissa muodostaa toki monen tunteman Sigmund Freudin psykoanalyyttinen teoria, jota testasi kirjoittamalla tapaustutkimuksia omista potilaistaan. Psykoanalyyttista teoriaa on arvosteltu epätieteelliseksi, sillä sen käsitteet ja ilmiöt eivät ole todennettavissa eli niiden todenmukaisuus ei voi koetella tieteellisesti." (s. 276)

Tämä on ongelmallinen väite kahdestakin syystä. Ensinnäkin se kohtelee "psykoanalyyttista teoriaa" yhtenä monoliittina, ikään kuin kyseessä olisi yksi yhtenäinen oppirakennelma, jonka Freud naulasi kiinni ja joka on siitä lähtien pysynyt muuttumattomana. Todellisuudessa kyseessä on laaja ja monimuotoinen teoreettinen kenttä – syvyyspsykologia – joka kattaa lukuisia toisistaan poikkeavia teorioita, hypoteeseja ja terapeuttisia malleja. On olemassa egopsykologiaa, objektisuhdeteoriaa, kiintymyssuhdeteoriaa, itsepsykologiaa ja modernia neuropsykoanalyyttista tutkimusta. Näiden niputtaminen yhdeksi "psykoanalyyttiseksi teoriaksi" on suunnilleen yhtä täsmällistä kuin väittäisi, että "fysiikka on Newtonin mekaniikkaa" tai "biologia on Darwinin luonnonvalintaa".

Toiseksi – ja tämä on kriittisempi kohta – väite siitä, ettei näitä teorioita ja niiden käsitteitä voida koetella tieteellisesti, on ankaran kategorinen eikä vastaa nykytutkimuksen tilaa. On totta, että Freudin alkuperäiset tapaustutkimukset eivät täytä modernin kokeellisen psykologian kriteereitä. Mutta siitä ei seuraa, etteivätkö monet psykoanalyyttisen perinteen käsitteet olisi empiirisesti testattavissa – ja että osa niistä on jo läpäissyt tällaisen testauksen.

Freudin pysyvä perintö

Tässä kohtaa on syytä tehdä pieni oikeutta myös Freudille itselleen. Monet hänen lanseeraamansa käsitteet ovat nykyisin niin itsestään selvä osa psykologista ajatteluamme, ettemme edes muista, mistä ne ovat peräisin. Ajatus lapsuudenkokemusten merkityksestä aikuisuuden mielenterveydelle? Freudilainen. Tiedostamattoman rooli käyttäytymisessä? Freudilainen. Se, että puhumme "torjunnasta" tai "projektiosta" arkikielessä? Freudilainen. Ja muistutettakoon, että psykiatrian valtavirta piti koko ajatusta alitajunnasta hölynpölynä.

Tämä ei tarkoita, että Freud olisi ollut kaikessa oikeassa. Hän ei ollut. Mutta hänen vaikutuksensa on niin läpikotainen, että monet hänen oivalluksistaan ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi, joiden alkuperää ei enää tunnisteta.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös:

Freud ja transferenssi – vanha käsite, uudet kokeelliset todisteet

Sigmund Freud ja kokaiini: Ihmelääkkeen houkutus ja varjoisat seuraukset