Kun suomennos peittää suunnan: Wille zur Macht ja vallantahto
Kuuntelin juuri Ylen Kulttuuriykköstä, jossa käsiteltiin vastikään suomennettuja Heideggerin Nietzsche I ja II -niteitä (suom. Markku Lehtinen, Vastapaino 2026). Ohjelmassa todettiin osuvasti, että valtaan tahto (tai tahto valtaan) olisi käsitteellisesti tarkempi suomennos kuin teoksessa käytetty vallantahto.
Saksan Wille zur Macht sisältää preposition zur, joka ilmaisee suuntaa: tahto kohti valtaa. Kyse ei ole ensisijaisesti psykologisesta tai poliittisesta vallanhalusta, vaan ontologisesta perusilmiöstä – olevan olemuksesta, joka pyrkii jatkuvasti lisäämään ja ylittämään itseään. Yhdyssana vallantahto on kielellisesti sujuva ja vakiintunut, mutta se peittää hieman tätä suuntaa ja voi helposti sekoittua arkisempaan “vallanhimoon”.
Heideggerille (ja Nietzschelle itselleen) kyse on juuri tästä metafyysisestä liikkeestä, ei pelkästä hallitsemisen himosta. Siksi valtaan tahto tai tahto valtaan tavoittaa ydinajatuksen paremmin.
Käytän blogissani jatkossa kuitenkin vallantahto-käännöstä sen sujuvuuden vuoksi. Lukijan on kuitenkin syytä pitää mielessä tämä ero: kun puhun Nietzschen vallantahdosta, tarkoitan juuri tätä suuntautuvaa, ontologista “tahtoa valtaan”.
Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)
Lue myös: Nietzsche ja affekti – mitä hän oikeastaan sillä tarkoitti?

Kommentit
Lähetä kommentti