Kun yliopisto palkkaa länsimaisen koulutuksen vastustajan – Farah Ahmedin tapaus Cambridgessa

 

Jason Ardayn skandaali ravisteli Cambridgen yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaa. Nyt The Spectator tuo esiin, että ongelmat eivät rajoitu yhteen henkilöön. Samaan tiedekuntaan on nimitetty apulaistutkimusprofessoriksi Farah Ahmed – tutkija, jonka aiemmat kirjoitukset ja tausta herättävät vakavia kysymyksiä.

Ahmed vastaa Cambridgessa muun muassa jatko-opiskelijoiden tutkimuksesta ja opettaa tulevia kasvatusalan ammattilaisia siitä, miten koulutus muovaa yksilöitä ja yhteiskuntaa. Hänen taustansa on kuitenkin kaikkea muuta kuin neutraali.

Spectatorin mukaan Ahmed on aiemmin tukenut Hizb ut-Tahriria (nykyisin kiellettyä terrorijärjestöä). Vuonna 2002 kirjoitetussa ja 2017 uudelleen julkaistussa pamfletissa hän kuvasi länsimaista koulutusta suoraan uhaksi muslimien uskolle ja arvoille. Integraatioyritykset nähtiin yrityksenä tuottaa sukupolvia, jotka hylkäävät islamin. Kansallinen opetussuunnitelma oli hänelle indoktrinaatiota, joka pyrkii luomaan sekulaarin kapitalismin kannattajia. Demokratiaa hän kutsui korruptoituneeksi, ja hän kritisoi kouluja siitä, että ne opettavat moniavioisuuden tai alaikäisten avioliittojen olevan vanhentuneita ja syrjiviä. Myös evoluution opetus, länsimaiset sadut sekä sekasukupuolinen vuorovaikutus leikkikentällä olivat uhkia.

Aiemmin Ahmed oli mukana kahdessa yksityisessä ala-asteessa, jotka saivat julkista rahoitusta ja joiden taustalla oli Hizb ut-Tahririn jäseniä. Hän on yhä yhteydessä organisaatioon, joka pyörittää näitä kouluja.

Cambridgessa hän johtaa Islamic Educator Learning Communitya. Yliopisto on järjestänyt konferensseja, joissa kyseenalaistetaan tieteen objektiivisuutta “kolonialistisena projektina” ja puhutaan islamilaisesti perustellusta opettajankoulutuksesta. Yhdessä materiaalissa islamilainen kasvatusasetelma asetetaan jopa vastakkain luku- ja laskutaidon sekä tutkintojen kanssa.

Ahmed on etääntynyt Hizb ut-Tahrirista, mutta hänen julkaisemansa ja tukemansa näkemykset herättävät kysymyksen: miten tällaiset ajatukset mahtuvat yhteen brittiläisen yliopiston kasvatustieteellisen tehtävän kanssa?

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)