Miksi "hoitomyöntyvyys" pitää haudata – ja "adherenssi" nostaa jalustalle
Kun sanomme komplianssi tai hoitomyöntyvyys, toteamme itse asiassa tiedostamattomasti (”alitajuisesti”): ”Asiantuntija tietää, maallikko tottelee.” Tämä on jäänne 1970-luvun paternalistisesta lääketieteestä, jossa potilas oli passiivinen vastaanottaja, ei toimija.
Adherenssi sen sijaan juontuu latinan adhaereresta – kiinnittyä, sitoutua. Se ei ole yksisuuntainen käsky, vaan yhteinen sopimus. Tutkija/lääkäri esittää perustellun ehdotuksen, potilas/osallistuja sitoutuu siihen ymmärrettyään, miksi se on järkevää.
Tämä ei ole ilmanaikuista terminologista hifistelyä. Kyse on valtasuhteen uudelleenkirjoittamista.
Kun puhumme adherenssista, emme kysy: "Noudattiko potilas ohjeita?" Vaan: "Oliko suunnitelma sellainen, johon potilas halusi ja pystyi sitoutumaan?" Ensimmäinen kysymys asettaa syyn potilaalle. Jälkimmäinen asettaa vastuun molemmille osapuolille – ja pakottaa terveydenhuollon ammattilaiset miettimään, onko heidän antamansa ohjeistus ylipäätään sellainen, johon kukaan voi sitoutua.
Kun vaihdat yhden sanan, vaihdat samalla koko pelin. 😎
Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti