Uuden ajan filosofian alkusoittoa: Ristiriidan laki ja Nietzsche & Heidegger
Miksi tästä "itsestäänselvyydestä" vielä jauhetaan? Eikö ristiriidan laki ole päivänselvä?
Aluksi muistutetaan Aristoteleen Metafysiikasta: ristiriidan laki on kaikkien aksioomien äiti – varmin ja korkein perusta, jolle koko rationaalinen keskustelu nojaa.
Tämä johtopäätös on kristallinkirkas molemmissa käännöksissä:
”Olemuksensa mukaisesti se on lähtökohta ja hallitsee täysin kaikkia muita aksioomia.” (Markku Lehtinen, Nietzsche 1)
”Se on luonteeltaan kaikkien aksioomien prinsiippi.” (Metafysiikka).
Aristoteles jopa vihjaa, että tämän periaatteen kyseenalaistaminen osoittaa moukkamaista oppimattomuutta.
Sitten hyppäämme suoraan Heideggerin Nietzsche 1:een (s. 494). Jos otamme annettuna ristiriidan lain "varmimpana aksioomana", seuraa loogisesti radikaali käänne: tiedon ydin on käskymäinen. Se ei kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan määrää, minkä pitää olla totta.
Mitä tällä hiustenhalkomisella on tekemistä minkään kanssa? Se selviää seuraavassa.
Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti