Von Wright: Suomen viimeinen intellektuelli vai korkeatasoinen hupiukko?

 

Hyvä herrasväki, kiekko tippuu jäähän ja pudotuspelit jatkuvat. 😎 Georg Henrik von Wrightiä on tituleerattu "Suomen viimeiseksi intellektuelliksi" – se kertonee enemmän meidän provinssimaisesta itsetunnostamme kuin miehen todellisesta kaliiperista.

Vahvuudet – miksi häntä on kehuttu

Von Wright oli taitava loogikko ja analyyttisen filosofian edustaja. Hän kehitti deonttista logiikkaa (normien ja velvollisuuksien logiikkaa), kirjoitti induktiosta, selittämisestä vs. ymmärtämisestä ja toimi Wittgensteinin läheisenä oppilaana sekä teosten toimittajana. Myöhemmin hän esitti kulttuurikritiikkiä: kyseenalaisti teknologisen edistysuskon ja modernin sivilisaation myytit. Selkeitä, fiksuja tekstejä – tyypillistä hyvää Cambridge-tyyliä.

Nyt se provosoiva osuus – lapsukset ja mittakaava

Von Wright kompastelee kesäharkka-tasoisissa perusjutuissa, jollaiseen suurfilosofit eivät yksinkertaisesti sorru. Esimerkiksi väite, että "ei ole olemassa synteettistä a priori -tietoa" on itsensä kumoava looginen harakiri. Väite itse on synteettinen (laajentaa tietämystämme tiedon luonteesta) ja esitetään a priori -yleispätevänä, joten se olettaa juuri sitä, minkä kieltää (ks. tämä).

Toinen esimerkki: sekoittaa antinomia (järjen ristiriita) ja paradoksi. Nämä ovat tyystin eri asioita. Antinomia on järjen sisäinen, väistämätön kontradiktio kun se ylittää kokemuksen rajat. Paradoksi taas on näennäinen ristiriita, joka ratkeaa paremmalla käsitteellisellä erottelulla tai kielipelillä. Tällaiset kategorialapsukset paljastavat, että ollaan kaukana filosofian raskassarjalaisista.

Tuomio

Von Wright tippuu keskikastiin – korkeatasoiseksi ammattifilosofiksi, joka oli lahjakas loogikko ja kulttuurikriitikko, muttei yllä suurteen nimien lähellekään. Hän oli viimeinen kova analyyttisen tradition edustaja täällä, mutta liallinen kallellaan olo analyyttisen filosofian puoleen jätti hänen puheensa vääjäämättä latteuksien tasolle.  

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)