Käskypragmatismi – Uuden ajan filosofian ensimmäinen pykälä

 

Hyvä herrasväki, sallinette alkuun lyhyen varoituksen. Tämä kirjoitus saattaa lyödä jalat alta osalta lukijoista – eritoten niiltä, jotka ovat viime aikoina päntänneet koulumetafysiikkaa ja olettavat nyt hallitsevansa parhaan ja viimeisen tietämyksen aiheen tiimoilta. 😎

Uuden ajan filosofian myötä metafysiikan perusta ei ole enää staattinen "oleminen" eikä ideaalinen totuus. Kun hyväksymme johtoajatuksen, että tieto on pohjimmiltaan käskyä ja valtaa, koko perinteinen koulumetafysiikka (esim. Metafysiikan perusteet) – mukaan lukien lukuisat modernit analyyttiset järjestelmät – siirtyy vanhan filosofian leiriin.

Ydinpointti on tämä: suuri pragmatistinen totuusteoria ei ole yksi totuusteoria muiden joukossa. Se on kaikkien totuusteorioiden äiti ja hallitsija. Se ei itse asiassa ole perinteisessä merkityksessä totuusteoria ensinkään, joten tämä termi lähtee roskakoriin. Koherenssi, korrespondenssi ja muut totuusteoriat saavat jatkaa arjen ja tieteen hommiaan "as usual", mutta ne ovat kaikki alisteisia uudelle kehykselle.

Tätä kokonaisuutta kutsun alustavasti käskypragmatismiksi (engl. command pragmatism). Sen metafyysinen kova ydin ei sijaitse enää korkealla platonis-aristoteelisessa taivaassa, vaan alempana: ihmisessä selviytyvänä eläimenä (animal superstes), jonka rationaalisuus ja "totuus" ovat lopulta adaptaatioita selviytymisen palveluksessa.

Osassa II annan tarkan muotoilun käskypragmatismin ensimmäiselle pykälälle.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)